Istun.
Vieressäni jotain juttelet
sosiaaliseen tyhjiöön,
joka harvoin vastaa
rohkean hullun höpinöihin,
ja silloinkin
vain suojellakseen hiljaisuuttaan
lähentely-yrityksiltä viattomilta,
joiden vieras kosketus
tahraa yksinäisyyteni autuuden.
Paskoen pitkin välinpitämätöntä todellisuuttani.
Sotkien sieluni mielikuvituskaveriisi,
jonka on täytynyt viedä paikkani,
sillä miten muuten
voisit puhua noin itsevarmasti
verbaalista seinääni vasten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti